Juu, kyllä mä elossa olen. On vaan tämä tunteiden vuoristorata sellainen, että välillä on vaikea itsekään pysyä kyydissä. Tähän kun lisää sen, että elämään on tullut sen matalan lisäksi vielä se korkeakin, niin ei sitä pieni ihminen oikein pysty kovinkaan hyvin kestämään...Kun saman vuorokauden aikana nousee sieltä syvyyksistä korkeuksiin ja taas takaisin, niin kyllähän se vetää voimattomaksikin.

Duunissa myös tökkii ja soppa on sitä myöden valmis.

Huh huh...onneksi huomenna on perjantai.

Kiitos tästä!