Miten minä päästän irti? Miten hyppään elämään virtaan sen sijaan että yrittäisin hallita sitä? Tällä hetkellä tunnen ihan hirveää voimattomuutta, yksinäisyyttä ja surullisuutta. Suren menetyksiäni. Menneitä sekä tulevia.

Minä haluan olla rakastettu. Vaadin ihmisiä rakastamaan minua minun ehdoillani. Ehkä minä en kuitenkaan osaa ottaa rakkautta vastaan vaan haluan samaan aikaan paeta sitä. Tarvitsen vakuutteluja siitä, että mitään ei ole tapahtumassa. Että kaikki on ihan hyvin. Että minua ei olla hylkäämässä. Ja eihän sellainen voi suhteissa onnistua- pitäisi pystyä luottamaan.

Olen myös vihainen äidilleni. Eihän kuolleista saisi puhua pahaa eikä heille olla vihainen. Mutta minä olen. Siitä, että äiti jätti minut tänne yksin selviämään.Olisi huolehtinut itsestään paremmin, mennyt aikaisemmin hoitoon, vaatinut sitä aikaisemmin. Ihan mitä tahansa. Minulla on niin kova ikävä :( Äiti oli edes jonkinlainen turva elämässäni ja nyt sekin on poissa. Ei minulla ole kuin turvattomuutta. Vaihtuvia ihmisiä, kaikilla oma elämänsä. En minä kuulu kenellekään enkä kenenkään elämään.Ja nimenomaan niin, että ei minua kukaan elämäänsä kaipaa tai tarvitse. Kaikki ovat tyytyväisiä olotilaansa näin.Onnellisia ilmankin minua. Ja nimenomaan onnellisempia.