Turuust selvitty. Oli kivaa tehdä välillä jotain muutakin kuin vain tavallista toimistossa istumista. Jos joku siis messuilla kävi, niin ehkäpä törmättiin :)

Tänään oli terapia ja ihmettelin sitä miten olen voinut olla pari päivää hyvällä tuulella. Siis yllättävän kevyellä ja hyvällä. Kai se oli seurausta siitä, että tavallaan tutustui työkavereihin paremmin ja näki myös sen, mikä itsessä on hyvää kun pystyi vertaamaan vähän erilaisiin ihmisiin. Itse pidän tärkeänä sitä, että pystyn empatiaan ja sympatiaan. Myös vieraita ihmisiä kohtaan. Maailma olisi aika kamala paikka, jos kaikki ajattelisivat vain itseään ja omia tarpeitaan. En väitä olevani mitenkään pyhimys, mutta yritän ainakin ottaa myös kanssaeläjäni arvokkaina ihmisinä.

Mutta samaan syssyyn tulee sitten se toinen puoli. Eli suru. Kun ilo pääsi hieman valloilleen, niin perässä tuli suru.Ja sitä surua on vaan surtava. Ja itkettävä. Sitä surua, jonka vain äitinsä menettänyt voi itkeä. Sen puolesta, että kukaan ei ole enää minun puolellani samalla tavalla kuin äitini oli. Se on vaan yksinkertaisesti mahdotonta. Ja se suru minun täytyy surra. Samalla kuitenkin tuntuvat löytyvän juureni. Ne asiat, joista olen ylpeä ja joita haluan vaalia. Olkoon se sitten vaikka se, että pystyn itse kutomaan matot, ompelemaan vaatteet ja neulomaan pipon.

Pipoa tosiaan tänään tarvittiinkin. Kävin siksi ostamassa neljät hansikkaat kun ne menevät kuitenkin minulla aina hukkaan.