Aamulla oli terapia, jossa itkin oikeastaan koko ajan. Nukuin todella huonosti koko yön ja olin ihan kuitti mennessäni sinne. Ja syykin alkoi selvitä. En ole henkisellä tasolla pystynyt hyväksymään äitini kuolemaa. Sen lopullisuutta. Enkä uskaltanut lähteä tutkimaan sitä, mitä äidittömyys minulle ja minun elämässäni tarkoittaa. Siksi minun unissani äiti on aina sairaana ja tiedän että hän tulee kuolemaan.Näitä unia on nyt tullut miltei joka yö ja varmaankin siksi heräilen sitten aamuyöstä.

Minun pitäisi mielikuvatyöskennellä tämän asian kanssa. Päästää äidistä irti ja katsoa millainen tyhjyys tai yksinäisyys muodostuu. Ehkäpä mielikuvissani voisin mennä sen tilanteen lävitse uudelleen ja saattaa myös loppuun saakka. Minähän en nähnyt äitiä kuolleena lainkaan ja nyt jälkeenpäin se saattoi olla virhe. Vaikka näin hänen viimeiset henkäyksensä, on minun edelleen vaikea uskoa että se kaikki on totta. Ja kenties siksikin pidän kiinni että en oikein tiedä mitä tapahtuu kuoleman jälkeen. Ja se kysymys pitäisi kai myös ratkaista.Mihin minä uskon.

Kun olin terapeutilla, mieleeni nousi vahvasti kuva siitä mitä haluaisin maalata. En ole koskaan ollut taiteellinen ihminen, mutta näen asiat kuvina ja omaan suht hyvän kuvamuistin.Kävin ostamassa vesivärit, pensseleitä ja paperia ja ajattelin illan päälle yrittää kuvata edes väreillä tai muodoilla sitä, mitä koin ja mitä se tarkoittaa. Ehkäpä se helpottaa.