Tänään oli sitten kuitenkin terapia. Ja terapeutti piti minulle puhuttelua :( Tai no tavallaan se oli aika kovasanainen puheenvuoro siitä, mitä minä nyt oikein olen muka tekemässä? Kannan mukanani jotain ihmeellistä taakkaa, jotain sellaista joka ei kuulu minulle ja tähän aikaan laisinkaan. Tiedänhän minä sen. Kannan mukanani monta äitini surematonta surua. Sitä, kuinka äidinäidille miehet olivat aina tärkeämpiä kuin hänen omat lapsensa. Sitä, kuinka äitini menetti isänsä todella nuorena ja isäpuolensa juuri kun odotti pikkusiskoani.Noin pienimpiä asioita mainitakseni. En tiedä, ehtikö äiti koskaan näitä suruja suremaan. Tai ymmärsikö, mistä hänen paha olonsa johtuu. Tuskin. Mutta nyt kai minä olen ottanut ne kantaakseni. Kuten otan aina muutenkin muiden taakkoja itselleni.

Ongelma on vaan se, että minä muserrun niiden alle. Oma elämä jää elämättä ja muuttuu kamalan raskaaksi. Vaikka eihän minulla ole hätää. Siis oikeasti jos elämääni katsoo, niin sehän on pirun hyvällä mallilla. Siltikin olen masentunut ja juuri tällä hetkellä olen erittäin uupunut. Uupuuhan sitä, jos yrittää kantaa monien sukupolvien taakka harteillaan ja lähteä sen kanssa vielä uusille urille.

Sain tehtäväkseni tehdä kuvan tuosta taakasta ja nostaa se sitten hetken kuluttua hyllylle. Niinhän minä teinkin, mutta tulen varmastikin täydentämään sitä vielä.

Ja kyllä. Minä olen vihainen mummolleni siitä mitä hän teki äidilleni ja kaikille lapsilleen. Mutta minun on päästettävä ne surut menemään. Ymmärrettävä, että ne olivat äitini suruja. Hänen elämäänsä kuuluvia, eikä minun tarvitse niitä kantaa. Kuten ei enää tarvitse kantaa mukanani myöskään sitä  naisen mallia, jonka olen lapsuudessani saanut. Sitä, joka uhrautuu kaikkien puolesta ja ajattelee itseään vasta viimeisenä. Ihan aina. Sellainen on hyvä nainen. Näin minulle on opetettu.

Mutta minä aion katkaista sen nyt. Jättää tuon taakan harteiltani. Antaa sen olla. Minä en sitä tarvitse. Minulla on oikeus (!) omanlaiseeni elämään eikä minun tarvitse täyttää kenenkään muun odotuksia kuin omani. Minä olen vastuussa elämästäni vain ja ainoastaan itselleni. Sekä jumalalleni.