Joku portti on nyt auennut menneisyyden kokemuksiini. Olen avuton ja vereslihalla niiden suhteen eikä minulla ole vielä työkaluja niiden kanssa  pärjäämiseen. Toissayön kokemukset veivät minut täysin hapoille ja niistä toipuminen vie aikansa.

Terapeutin mukaan minun pitäisi vahvistaa itseäni.Pitäisi myös tutkailla yhteyttä maailmankaikkeuteen - uskoo sitten jumalaan tai henkimaailmaan. Minulla on vahva totaalisen yksinjäämisen tunne, jos en saa yhteyttä kehenkään toiseen ihmiseen. Jos minun olemassaoloani ei kukaan muista hetkeen, on minuun jälleen palannut se pelko, että lakkaan olemasta. Näin on kuulemma sen vuoksi, että oma minä ei ole tarpeeksi vahva. Se ei tarjoa minulle sitä suojapaikkaa enkä löydä itseeni jotenkin vaan yhteyttä. Ja juuri nyt olen vielä erittäin skeptinen sen suhteen että koskaan sitä löytäisin.

Mutta minä olen ihan älyttömän vihainenkin. Siitä, että minun pitää läpikäydä kaikki tämä paska, vaikka se ei ole edes omaa syytäni. Minä en jaksa! Minua ärsyttää ja tuskastuttaa kun en etene nopeammin vaan oloni sen sijaan huononee. Terapeutti käski antamaan itselle myös armoa ja aikaa levähtää. Mutta miksi? Elämä vaan juoksee ohitse kiihtyvällä nopeudella sillä aikaa kun minä kipuilen asioiden kanssa, jotka eivät ole edes omia tekosiani!!!