Minulla on ongelma. Samaan aikaan kun tarvitsisin paljon aikaa itselleni, pelkään että jään totaalisen yksin. Minussa on ontto kohta tai muutamakin sellainen, joissa ei ole mitään täytettä. Terapeutin mukaan ne ovat tavallaan tältä kaikelta jääneitä psyykkisiä voimavaroja (tai jotain), joita voisi tavallaan käyttää nyt johonkin muuhun. Minulla ei vaan satu olemaan aavistustakaan mihin? Ja ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni, minä myös jotenkuten hyväksyn sen, että en tiedä sitä. Kellun siinä tyhjyyden olotilassa, joka aivoissani ja sielussani vallitsee. Entiseen verrattuna se on jopa hälläväliä-olotila.

Mutta samaan aikaan kun olen tyhjä, pelkään myös että jään tyhjäksi. Että elämääni ei tule mitään täytettä.