Eilen tuli tehtyä ylilyöntejä parikin kappaletta ja nyt elän jonkinlaisessa säikähdyksessä. Minusta on kehittynyt lyhyessä ajassa kotihirviö. Ei niin, että nalkuttaisin tekemättömistä kotitöistä vaan lähinnä se, että jostain syystä kannan omat ongelmani toisen niskaan. Itsetuntoni on laskusuunnassa hurjaa vauhtia ja minäkuvani hämärtynyt. En tahdo löytää itsestäni hyviä piirteitä ja vaadin toiselta vakuutteluja siitä, että edelleen olen rakastettava, ihana ja hänen valittunsa. Tämähän on ollut ainainen ongelma minulle. Siis se, että en tahdo uskoa että tuo toinen on ihan vapaaehtoisesti valinnut minut elämänkumppanikseen. Tai jos onkin, niin ihan taatusti se katselee ympärilleen koko ajan etsien parempaa vaihtoehtoa. Luulin jo että olisin päässyt jonkinlaiseen suvantotilaan oman epävarmuuteni kanssa, mutta tässä samassa jamassa ollaan jälleen :( Masennuksen pahentumistako? En tiedä...

Se, mikä ehkä on uutta, on kuitenkin se, että pystyn itse ymmärtämään mitä teen ja tavallaan myös sen, mistä se johtuu. En vielä pysty pääsemään täysin asiasta eroon, mutta ehkäpä tiedostaminen jo helpottaa? Tottakai pelkään sitä, että hänen kärsivällisyytensä loppuu nyt viimeistään tässä vaiheessa. Koska minun elämässäni on pitänyt aina olla varpaillaan sen suhteen, mitä muut ihmiset minulta kestävät. Aina jokin asia on sen kamelinselän katkaissut - tällainen mielikuva minulla on.Että heti kun alan hankalaksi tai minulla on hankalampi jakso, niin väistämättä johtaa siihen että minut hylätään. Hylätään jonkun uuden, paremman, kauniimman, älykkäämmän...takia. Mikähän siinä on, että aina uudelleen ja uudelleen törmään tähän perusongelmaan? Tottakai kyse on siitä, että en itse arvosta itseäni.