Olen elossa mutta päässä pyörii nyt iso pyörä enkä oikein osaa työstää asioita sanoiksi saakka. Terapiakin hyppii aiheesta toiseen enkä tunnu saavan otetta. Eilen päästiin kuitenkin ehkä vähän kiinni siihen, miksi minun on niin vaikea uskoa ja luottaa elämään. Vaikka sehän on osoittautunut ihan hyväksi minulle. Ja miten tämä kaikki liittyy ammatinvalintaani ja siihen työhön jota teen. Ja miksi yhtäkkiä työni alkoi tuntumaan niin hankalalta ja vaikealta.

Minä haluan asettua omaan elämääni ja itseeni. Siihen mitä minulla on nyt. Enkä jaksaisi enää pelätä tulevaa ja sieltä kenties tulevia katastrofeja. Mutta asettautuminen on niin vaikeaa minulle. Ei siksi että uskoisin jossain muualla olevan paremmin vaan siksi että haluan itse tehdä muutoksen ennen kuin se tapahtuu. Haluan kokea voivani vaikuttaa edes johonkin elämässäni.

Minä haluaisin jo kotiin. Itseeni.