Kaivoin pitkästä aikaa tämänkin blogin esille. Kerrataampas sitten viime kuukausien tapahtumat:

- Olen edelleen töissä. Töitä jäljellä n.2kk ja motivaatio todella alhainen

- Raskauteni on jatkunut normaalisti. Laskettuun aikaan n.3kk.

- Avopuolisoni ex on ollut koko talven hankala. Koska kaikki ei nyt käykään hänen mielensä mukaan. Pelleilee lapsen kanssa - saa olla meillä, ei saa olla meillä, saa olla meillä, ei saa...

- Avoni miettii edelleen tulevaa elämänuraansa ja sitä mihin alkaisi.

- Raha alkaa olla todella tiukalla ja siksi myynkin asuntoni joka on ollut vuokralla. Saampahan ainakin oman tilanteeni nollattua.

- Lopetin mielialalääkityksen saatuani tietää, että olen raskaana. Luoja miten joskus kaipaankaan sitä pillereiden tuomaa turrutusta tunteisiini! Kaikki tuntuu kovemmalta, tunteet hankalammilta ja tunnen välillä toivottomuutta tulevaisuuden edessä. Normaalia elämääkö? Juuri tänään ja nyt en tiedä, haluanko elää jatkossakaan näin kovien olojen kanssa.

- Jatkan edelleen psykoterapiaa 1krt/viikko.

Eiväthän nämä tietenkään ole samanlaisia kuin pahimpana kautena, mutta välillä vaan rankkoja kestää. Mikä sitten johtuu tästä hormonimyrskystä sisälläni ja mikä ei? Mistä minä voin tietää. Mutta sen tiedän, että vaihtaisin tämän välillä siihen turrutukseen, pehmeyteen ja helppouteen mitä kemikaalit tuovat. Eiväthän ne minua pelasta, mutta kyllä tekevät elämän helpommaksi.

Terapiassa olen kai edennyt. Luulisin ainakin. Ehkä. En tiedä?Olen edennyt monen tekijän suhteen - eroni, äidin kuoleman, äitisuhteeni kanssa.Mutta on asioita, joiden läpikäyminen tuntuu todella vaikealta. Sellaisia, jotka tuntuvat olevan osa ydinminää, joista tuntuu todella vaikealta päästä eroon. Sellaiset ajatusmallit, joita tarkoitan, ovat tuhoisia ja tekevät elämästä haastavampaa, hankalampaa ja vaikeampaa. Juuri nyt mietin että mahdanko päästä niistä koskaan eroon?